Kaksi henkilöä telttailemassa pimeässä. Toinen henkilö seisoo ja toinen istuu keltaisen teltan edessä.

Varautuminen häiriötilanteisiin

Kaavin kunta huolehtii asukkaille elintärkeistä palveluista myös häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Tälle sivulle kootaan ohjeita ja linkkejä kuntalaisen omatoimiseen varautumiseen ja toimintaan erilaisissa poikkeavissa tilanteissa.

Mitä on häiriötilanne ja poikkeusolot?

Häiriötilanne on uhka tai tapahtuma, joka vaarantaa yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja tai strategisia tehtäviä ja jonka hallinta edellyttää viranomaisten ja muiden toimijoiden tavanomaista laajempaa tai tiiviimpää yhteistoimintaa ja viestintää.

Ongelmia aiheuttavia häiriötilanteita voivat olla mm. laajat ja pitkäkestoiset sähkönjakelun tai tietojärjestelmähäiriöt, poikkeukselliset sääolosuhteet kuten myrskyt tai esimerkiksi vesihuollon järjestelmien vakavat häiriöt.

Poikkeusolot on puolestaan valmiuslaissa tarkoitettu yhteiskunnan tila, jossa on niin paljon tai niin vakavia häiriöitä tai uhkia, että on tarpeen mahdollistaa viranomaisten tavanomaisesta poikkeava toimivaltuuksien käyttö. Tällaisia voivat olla mm. sota, sodan uhka, kansainvälinen kriisi tai suuronnettomuus, jolla on kansalaisiin tai maahamme vakavia vaikutuksia.

Varautuminen

Varautumisella tarkoitetaan toimintaa, jolla varmistetaan tehtävien mahdollisimman häiriötön hoitaminen ja mahdollisesti tarvittavat tavanomaisesta poikkeavat toimenpiteet häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Omatoiminen varautuminen on Pelastuslain (379/2011 14§) mukaan yksittäisen henkilön, yhteisön, yrityksen tai laitoksen valmistautumista tilanteisiin, joissa normaali arki häiriintyy.

Kuinka varaudun arjessa?

Jokaisessa kodissa on hyvä miettiä ja selvittää etukäteen esimerkiksi:

  • Kuinka kodin saa lämmitettyä pitkän sähkökatkon aikana?
  • Onko kotona riittävästi ruokaa, mikäli kotoa ei pääse poistumaan pariin päivään?
  • Millaisia vaaratilanteita omassa kodissa saattaa kohdata?

Tutustu alla oleviin varautumis- ja toimintaohjeisiin

Sivua päivitetty 1.1.2024 kello 21:52

Siirry takaisin sivun alkuun