Viimeisimmät uutiset

Takaisin

Vapaa-aikatoimen avustukset

Vapaa-aikatoimen avustukset julistetaan haettavaksi 29.3.2018 mennessä.

Haettavana seuraavat avustukset:

1) Kulttuuritoimen avustukset:
- hakijan tulee olla rekisteröity yhdistys, jonka toiminta on sääntöjen mukaan taiteen harrastamista tai kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä
- kyläyhdistys tai kylätoimikunta
- hakijan toiminta on yleishyödyllistä ja kotipaikka on Kaavi

2) Nuorisotoimen avustukset:
- hakijan tulee olla rekisteröity yhdistys, jonka toiminta kuuluu sääntöjen mukaan nuorisotyön piiriin tai toiminnan pääsisältö kohdistuu alle 29-vuotiaisiin
- avustuksia voivat hakea myös nuorten vapaat toimintaryhmät, ei kuitenkaan kunnan itsensä järjestämään toimintaan
- hakijan toiminta on yleishyödyllistä ja kotipaikka on Kaavi

3) Liikuntatoimen avustukset:
- hakijan tulee olla rekisteröity yhdistys, jonka toiminta kuuluu sääntöjen mukaan liikunnan ja urheilun piiriin
- liikuntalain mukaiset erityisryhmät
- hakijan toiminta on yleishyödyllistä ja kotipaikka on Kaavi

Avustukset myönnetään sivistyslautakunnan 23.3.2015 § 14 hyväksymän avustusjärjestelmän mukaisesti. Hakemuslomakkeita saa virastotalolta (1. kerros) tai kunnan sivuilta www.kaavi.fi/lomakkeet.

Puutteellisia ja myöhässä tulleita hakemuksia ei käsitellä.

Lisätiedot: ma.hallinto- ja siv.toimenjohtaja Ulla Nikulainen puh. 040 533 1302 (ulla.nikulainen@kaavi.fi) ja vapaa-aikatoimensihteeri puh. 0400 391 708 (riitta.iivanainen@kaavi.fi).


Kaavin kunta/Sivistyspalvelut