Takaisin

Tietoa koronaviruksesta

Päivitetty 18.5.2020
 

Maa- ja metsätalousminiteriön tiedote 14.5.2020

Hallituksen linjaamat toimenpiteet 4.5.2020, 29.4.2020, 22.4.2020 15.4.2020, 30.3.2020, 16.3.2020.

Koronaviruksen epidemiatilanne Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on muuttunut nopeasti ja maiden ja alueiden luokittelusta epidemia-alueeksi on luovuttu. Koronavirustartunnan saamisen riski on kohonnut koko Euroopassa ja muualla maailmassa.Koronaviruksen (COVID-19) riskit vanhuksille ja riskiryhmiin kuuluville ovat muita suuremmat. Virus aiheuttaa useammin vakavia oireita ikääntyneille ja niille, joilla on jo jokin perussairaus, kuten diabetes, sydänsairaus tai keuhkosairaus. 

Tartuntatautien ehkäisemiseksi tulee noudattaa THL:n ohjeistuksia käsihygienian ja yksimisen osalta. Kaavin kunnassa jätämme nyt myös toistaiseksi kohteliaasti kättelemättä. 

Koronavirustestauksessa keskitytään jatkossa rajattujen ryhmien näytteidenottoon. 
Hengitystieoireisten, mutta hyväkuntoisten henkilöiden, ei tule enää soittaa terveydenhuollon yksiköihin tai Päivystysapuun, vaikka epäilisikin koronavirustartuntaa.
 

Sairasta lievät oireet kotona
Jos sinulla on lievän hengitystieinfektion oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, lihassärkyä tai kuumetta, lepää ja sairasta rauhassa kotona. Pysyttele kotona, kunnes oireet loppuvat. Töihin, kouluun tai päiväkotiin ei tule mennä.

Epäily koronavirustartunnasta ei ole enää syy soittaa päivystysapuun tai terveysasemille. Ota yhteyttä terveydenhuoltoon vain, jos vointi on sellainen, että kotihoito-ohjeilla ei pärjää. Ota yhteyttä omalle terveysasemallesi soittamalla ajanvaraukseen. Virka-ajan ulkopuolella soita KYS päivystyksen neuvontanumeroon 116 117. On tärkeää olla puhelimitse yhteydessä yhteyspäivystyksen neuvontanumeroon ennen kuin saapuu paikalle. Soittaminen on tärkeää siksi, ettei mahdollisesti sairastunut henkilö tartuttaisi muita.
 
Kaikki henkilöt, joilla on epäily koronavirustartunnasta tai influenssasta, tulee pysyä kotona oireiden alkamisesta vähintään viikon ajan. Jos oireet jatkuvat pidempään, tulee kotona pysyä oireiden ajan ja niiden loputtua vielä yhden oireettoman päivän ajan.
 
Mitä voin tehdä suojellakseni ikääntyneitä ja sairaita koronatartunnalta?

Mitä yli 70-vuotiaan pitää ottaa huomioon koronavirustilanteessa?

  • Ethän vieraile sairaaloissa, hoitolaitoksissa, palvelukodeissa tai iäkkäiden kotona.
  • Erityisen tärkeää on välttää vierailuja, jos sinulla on hengitystieinfektion oireita ja olet palannut koronaviruksen epidemia-alueelta.
  • Älä vie edes lievästi sairasta lasta kyläilemään isovanhempien luo äläkä pyydä heitä hoitamaan sairasta lasta.
  • Pese kädet huolellisesti saippualla ja runsaalla vedellä heti sisälle tullessasi.
  • Jos epäilet läheiselläsi koronavirustartuntaa, kehota tätä soittamaan heti paikallisen terveyskeskuksen tai sairaalan päivystykseen tai ota puhelu itse. Tietoa saa myös valtakunnallisesta puhelinneuvonnasta numerosta 0295 535 535. 

 
Vapaa-ajan toiminta
Hallituksen antaman suosituksen mukaan tartuntojen vähentämiseksi tulee myös rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla.  Erityisen tärkeää tämä on riskiryhmiin kuuluvien suojelemiseksi. Kansalaisten tulee noudattaa erityistä harkintaa ja varovaisuutta riskiryhmien kanssa asioidessa. Riskiryhmiin kuuluvat ikääntyneet tai perussairaat.
 
Valtakunnallinen neuvontapuhelin
Valtakunnallinen neuvontapuhelin palvelee numerossa 029 553 5535 arkisin kello 8–21 ja lauantaisin kello 9–15. Numerosta saa yleistä tietoa koronaviruksesta, mutta ei terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa.

Aluehallintovirasto kehottaa seuraamaan aktiivisesti THL:n sivustoja COVID19-virukseen liittyen:
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19
Koronavirustartuntojen torjunnasta pitkäaikaishoidon ja -hoivan toimintayksiköissä on seuraava sivusto:  
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-covid-19/koronavirustartuntojen-torjunta-pitkaaikaishoidon-ja-hoivan-toimintayksikoissa

 

On this page you can find instructions concerning Coronavirus COVID-19:

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/ohjeita-kansalaisille-koronaviruksesta/koronatietoa-eri-kielilla

https://www.infofinland.fi/en/living-in-finland/problem-situations/coronavirus

https://tem.fi/tietoa-koronaviruksesta-eri-kielilla