Takaisin

Kunnanjohtaja Ari Sopanen siirtyy eläkkeelle

Kaavin kunta
Kunnanhallitus

 

Kaavin kunnanjohtaja Ari Sopanen siirtyy eläkkeelle

Kunnanjohtaja Ari Sopanen ja Kaavin kunnanhallitus ovat maanantaina sopineet hyvässä yhteishengessä, että Sopanen jää eläkkeelle. Yhteisen sopimuksen mukaan Sopanen työskentelee vielä tammikuun ajan tehtävässään ja siirtää työtehtävänsä hallitusti hallintojohtaja Anu Huuskolle, sekä soveltuvin osin sosiaalijohtaja Minna Jauhiaiselle ja kunnaninsinööri Markus Hartikaiselle. Ari Sopasen virkasuhde päättyy irtisanoutumisajan jälkeen maaliskuun 2022 lopussa. 

Kunnanjohtaja Ari Sopanen, 65 v kertoo, että nyt on hyvä hetki irrottautua Kaavin kunnan johtavan viranhaltijan paikalta, kun nykymuotoisen kunnan talousarvio  on saatu valtuustoissa hyväksyttyä ja taloussuunnitelma on laadittu vuosille 2023 ja 2024. Talousarvion laadinta ei ollut helppo prosessi, kun edessä on kuntakenttää mullistava erittäin iso muutos hyvinvoitialueiden aloittaessa toimintansa vuoden 2023 alusta, painottaa Sopanen. Senkin jälkeen kunnalla on edessään tiukat vuodet, mutta laaditun taloussuunnitelman mukaan vuoden 2024 aikaan talouden uskotaan jo kohenevan ja vuoden olevan ylijäämäinen. Siirrän juoksevat asiat kaikessa rauhassa tammikuun aikana osastojen johtajille, jotta kunnan toiminta häiriytyisi mahdollisimman vähän pois lähtemisestäni, Sopanen korostaa. 

Kunnanhalllituksen puheenjohtaja Arto Nykänen muistuttaa, että kunnan strategia alkaneelle valtuustokaudelle, joka päättyy vuonna 2025, on saatu Ari Sopasen johdolla niin hyvään malliin, että kuntalaisten, kunnan alueella toimivien yrittäjien, sekä kunnan henkilöstön on aika antaa siihen oma panoksensa. Kun strategiakausi vaihtuu on siinä luonnollinen sauma, jossa pitkään toiminut kunnanjohtajamme voi väistyä syrjään, nauttimaan vapaaherran statuksestaan, kertoo Nykänen. Hallintojohtaja Anu Huusko toimii toistaiseksi vs. kunnanjohtajana, kunnes Ari Sopasen virkasuhde päättyy ja vt. kunnanjohtajana, kunnes uusi kunnanjohtaja löydetään ja aloittaa tehtävänsä. 

Lisätietoja asiasta antaa tarvittaessa kunnanhallituksen puheenjohtaja Arto Nykänen, p. 050 406 2211


Terveisin
Arto Nykänen
kunnanhallituksen puheenjohtaja
Kaavin kunta