Retunen
Yleisesittely
Retusen kyläkeskus sijaitsee n. 5 km päässä Kaavin kirkonkylästä itään. Kylä on vesistöjen ympäröimä. Pohjois-koillispuolella on Retuis- ja Saarijärvi, länsi-lounaassa sijaitsee Kaavinjärvi ja itä-eteläosa on Vaikkojokireitistön tyvipäätä.
Kylän vakituisesta väestöstä suuri osa on useamman sukupolventaustaista, pääosin maatalousväestöä, mutta viimeaikoina kylään on saatu entistä enemmän uudisasutusta uusien kylään muuttaneiden myötä. Varsinaisia maito- ja karjatiloja kylällä on muutamia. Moni maatalous on muuttanut yrityskuvansa joksikin muuksi. On auto- ja traktoriyrittäjää, korjaamo- ja metalliverstastoimintaa, mylly- ja sahayrittäjää, ym.
Kylällä on yhteinen veneiden pito- ja rantautumispaikka Melttusen alapuolella, jossa myös pidetään kylän yhteisiä tapahtumia. Kyläyhdistys vuokraa veneiden säilytyspaikkoja rantautumisalueelle.
Kyläalueella toimii metsästysseura ja kalastusosakaskunta.
Kyläalueen läpi kulkee Luikonlahden vesiosuuskunnan vesi- ja viemäriverkosto, johon suuri osa kylän kiinteistöistä on liittynyt.
Retusen kylän asukasluku on n. 250 henkilöä, mutta kesäajaksi väestön määrä lisääntyy huomattavasti, kun kesäajan asukkaat saapuvat.
LINKKEJÄ
Kaavin Urheilukalastajat
Maaseudun Tulevaisuus
Retusen kartta
Retunen satelliitista
Säätila ja 5 vrk ennuste
Kotimaalla.info Täältä löydät tietoa myytävistä kiinteistöistä ja tonteista. |